Sivut

tiistai 3. marraskuuta 2015

"Silmissä kipinän hetki".

Marfidal Facing The Wind "Kerttu" <3
Ihana nappisilmä <3
Eilen käytiin Kertun luona kylässä :). Ensin annettiin koirien riehua pihassa vähän aikaa ja sitten mentiin treenaamassa näyttelyitä varten kentälle. Kerttu oli ihan super hieno! <3 Se seisoi kuin patsas ja liikkui hyvin...siinä huomaa, että kun koira tykkää, niin sitä on todella kiva esittää. Siirikin seisoi ihan hyvin ja noh, liikkuminen oli hyvin siirimäistä :D. Se ehkä saisi olla vähän pienemmässä vireessä näyttelyitä treenatessa...mutta ainakaan sen kanssa ei tule ikinä tylsää! :D Treenin jälkeen koirat sai jälleen riehua vähän aikaa pihalla ja sitten mentiin sisälle. Ihmeen hyvin ne rauhoittui sisällä! :o Huomaa, että Siirikin on kasvanut ja aikuistunut.
Ferito`s Basia Me "Siiri" <3
Kylässä on aina paljon paremmat pallot! :D
Tänään käytiin pitkästä aikaa treenaamassa aksaa :). Sisu treenasi kolme kierrosta. Ekalla kierroksella treenattiin ihan vaan hyppy+hyppy+putki-sarjaa tai pelkästään kahta hyppyä. Sisu oli ihan fiiliksissä :D. Tauko tekee joskus selkeästi hyvää. Toisella kierroksella tehtiin 4-5esteen sarjoja vähän muunnellen rataa. Tuo oli hyvä rata, kun sitä sai tehtyä muutamalla eri tavalla :). Sisu oli tosi hieno <3. Kolmannella kierroksella treenattiin pujotteluita namikupin avulla. Ensin tehtiin pelkästään 2-3keppiä. Sisu teki ne ihan hienosti. Lopuksi tehtiin kaksi kertaa kepit loppuunasti + putki. Wow! <3 Sisu innostui mun kehuista tosi paljon ja yllätyin, että se jaksoi noin hyvin :).

Siiri treenasi vain kaksi kierrosta. Ekalla kierroksella se treenasi toisen koiran kanssa samaanaikaan. Treenattiin ihan vaan virettä pallolla, kun oli kerrankin tilaisuus treenata sitä häiriössä :D. Aluksi Siiri vähän mietti, mutta lopuksi se oli jo todella innoissaan ja kantoi palloa innoissaan. Se meni jopa pallon perässä istumaan, jes!! :D Toisella kierroksella treenattiin kehäänmenoa ja meidän koiratanssi koreografiasta 2-3ekaa liikettä. Häiriö oli paha, kun siinäkohtaa ihmisiä ja koiria rupesi tulemaan sisälle. Vaan eipä haitannut! :) Siiri oli tosi innoissaan ja teki teknisestikin hyvin :). Sain treenattua juuri niitä asioita, mitä halusin. Huippu hyvät treenit. Kiitos Sofia ja Viliina seurasta! :)
Sisu treenaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat