Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2014

Lomailua.

Tosiaan tekemistä on ollut.. jos ei koirien kanssa, niin omia menoja.

Su-Ti:
Olin kaksi yötä Nipellä ja Reinolla <3. Treenattiin lähinnä tokoa ja ekaa kertaa myös agilityä, mutta kevättä ja kesää silmällä pitäen myös näyttely esiintymistä. Nipen namujaaa,mä tuun-luoksetulolle ei voi kuin yrittää pidättäa naurua :D. Ja Reino <3. Voiko yhtä treeni hullua koiraa ollakaan?!? <3

Ke:
Pidettiin vapaapäivä treenien osalta, mutta lenkkeiltiin kyllä aika paljon :). 

Eilen:
Oltiin Sisun, Suskun ja Mantan kanssa treenimässä tokoa. Molemmat koirat meni hyvin, tosin Sisulla pidettiin nyt vähän iisimmät treenit, sillä tänään oli vuorossa aksa treenit. Erityisesti tästä treenistä jäi mieleen Sisun tähän mennessä paras käytös pitkään aikaan..ei haukkunut kuin alussa pari kertaa!! ja se että ekaa kertaa sain Mantan vietyä näyttely esiintymistä ilman, että se kokoajan on haahuilemaassa missä Susku on! :) Loisto treenit :).


Tänään:
Ohjatut aksa treenit Sisun kaa. Mä olin päättänyt, että se saa vaikka karata niiden toisten koirien luo radalta, kunhan se saa palautuksen maan pinnalle. No..herrahan yllätti ja osasi käyttäytyä paria pientä sille borsulle haukkumis kohtauksta lukuunottamatta hyvin. Se ei hauku kenellekkään muulle koiralle, mutta se borstu sitä edelleenkin ärsyttää, tosin tälläkertaa lopetti haukkumisen käskystä! :) Viime kerran vähän dranpempi (kyllä, meillä katsotaan putousta. Todellaki,todellaki todellaki ;)..) maanpinnalle palautus teki siis tehtävänsä :). Ollaan myös nyt tarkkailemalla opittu, miten Sisua pitää kieltä.. heti joko ei tai sshh ja hihna löysälle, Sisu ei saa sillon tukee meistä, kun hihna on löysällä ja ei riitä pokka ärhännellä ;). Mutta siis treeneissä tehtiin muuri,keinu,pussi ja kepit yksittäin. Itse esteet meni tosi hienosti! :)



Bulldoggi kaverukset :).

Koska kirjoittaminen on ihan yliarvostetun vaikeeta, niin nää kuvat on "vaan" sellaset 4päivää ollu mun facessa, muttei täällä :D. Näissä kuvissa siis Sisu ja Sisun nykyiset tyttikset: Dior Kama Begum "Dior" ja Cerera Hirkani "Helmi" <3. Kyllä..Hemppu ja Ruusu on saanut n.1,5kk sitten uuden pikkusiskon, Diorin :). Olen nähnyt tämän suloisuuden pari kertaa ja ne on kyllä niin identiset Ruusun kanssa..mutta siskopuolia ne onkin, että niinhän sen kai kuuluisikin mennä :).
Sisu: - Eeeenn mä tässä mitään..


Sisu: - Pelataan!?!
Dior: - Miten sä jaksat olla noin energinen?


Edessä: Dior Kama Begum "Dior" <3
Takana: Cerera Hirkani "Helmi" <3

Bulldoggi rakkautta ;)
Talviloman tähän astiset kuulumiset myöhemmin..


maanantai 24. helmikuuta 2014

Viikonloppu.

Aloitetaan vaikka perjantain agi-treeneistä. Vaihdettiin vähän ryhmiä, koska meidän ryhmä ei oikein toiminut. Päästiin siis toiseen ryhmään, mikä on meille paljon parempi. Kouluttaja sanoo suoraan ja on juuri hyvä opettaja Sisulle. Sisu ei myöskään karannut nyt kertaakaan!! Ongelmaksi muodostui vain se, että mä en luota Sisuun tarpeex. Valitettavasti mä en vaan kaikissa tilanteissa luota siihen, kun taas Pomoon, jos mulla on namu, voin luottaa aina 98%. Kuulostaa hassulta, että mä luotan n.73kg (joo.. Pomo painaa suunnilleen sen verran) enemmän, kuin 13kg.aan :D, mutta Pomo on vaan niin ahne, että se ei lähde mihinkään, jos sen osaa motivoida ;). Mutta kuitenkin, perjantain agi treenit meni hyvin, mulla vaan meinas tässä välillä loppua usko tohon jääräpäiseen ranskanbullaan, mutta kyllä sen huomaa, että edistystä on tapahtunut viime viikkoina paljon ja se on saanut vähän palautusta maan pinnalle.

Hyppy+u-putki+hyppy:
"Meni ihan hienosti, mä en vaan taas meinannu "osata ohjata" Sisua putkeen :D. Hohhoijaa, on se välillä vaikeeta :D".

A-este:
"Tehtiin ekaa kertaa ja mä ja äiti luultiin, että se kääntyy alas, kun a on Sisulle jyrkkä, mutta herrahan meni heti aluks päättäväisenä, että: "mä meen tän!" :O :D"

A+hyppy+u-putki+hyppy:
"Mä en meinannu luottaa koiraan tarpeeks, vaan koska se Sisun vihaama bortsu treenas just samaan aikaan vähän kauempana, ajattelin, että se karkaa ihan varmasti. Eipä karannu, vaan meni tosi hienosti! :)"

Takaakierto+putki:
"Takaakierto tehtiin siis niin,että siinä oli kaks hyppy estettä vierekkäin, joista koiran piti eka hypätä toinen, kiertää sieltä takaa ja hypätä sitten se toinenkin. Tässä vaiheessa rupesin jo luottamaan Sisuun enemmän ja sehän meni hienosti! :)"
Rop: Carfe Truffè Park Avenue princess
Vsp: PMJV-13,JV-13, Hermes du Jardin des Gourmandises

Hermes < 3. Kuvat: Pia Varpio- Girls

Lauantaina oltiin seuraamassa Jyväskylän kv- näyttelyä. Sisua ei ilmottu sinne, koska tiedettiin, ettei siinä oo mitään järkee..koira ei erityisemmin siitä nauti ja ei se olis siellä pärjännykkään. Ostin luettelon ihan sitä varten, että saan kirjattua tuloksia ylös.. loppupeleissä tuloksia kirjasin ehkä 10yhteensä :D. En vaan jotenkin viittiny ja kun juoksin kehästä toiseen, niin totesin, että antaa olla. Paikalle tuli siis meidän poppoon pari tuttua ja näin Nannankin ekaa kertaa livenä :). Ensin kävin siis katsomassa sheltti kehää, tosin en kerennyt katsoa kuin pennut, kun riensin ranskanbulldoggi ja pk collie kehälle. Ne oli kivasti vierekkäin. Tuloksena siis lauantailta:

 PMJV-13,JV-13,Hermes du Jardin des Gourmandises "Hermes": JUN ERI 1, SA, PU 1, SER, VSP!!
Fi mva, Ee mva, Ee jmva, Bal jv, Gucci Kama Bekum "Gucci": VAL ERI 1, SA, PU 3, VARA-CA!!
Evegrays I`m Nobody "Tepsu": VET ERI 1, SA, PU 1,SERT, VSP, ROP-VET!!
Evegrays Fift Element "Riia": Jun eri
Evegrays Trick or treat "Trixi": Avo eh

Käytiin me tietysti vähän shoppailemassakin näyttelssä ;).
Kuvasta ei näy, mutta vas. on salmon&potato,  oik. Fresh chcken&potato
;)

Treeni namuja..yx korkee kaappi on puolix täynnä pelkkiä namuja, mutta kun aina on "pakko ostaa" lisää ;)

Eilen oltiin Reinon kanssa tokoilemassa. Koulutukseen tuli meidän lisäksi vain yksi koirakko,joten päästiin tekemään vähän erilaisia toko juttuja :). Arto on kyllä tosi hyvä kouluttaja! Opittiin taas uutta ja ainoat virheet,mitä meille tuli johtui hihnan päässä olevasta. 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Blogi 1v!!

Ensimmäinen pihalla otettu kuva, joka tänne on julkaistu.
Muistan sen illan, kuin loin tämän blogin, kuin eilisen (Joo,joo..vanhoja juttuja..). Koska mä oon sellainen, että saan kahdeksan aikaan illalla suurimmanosan ajatuksista, loin tämän blogin illalla. Loin tämän blogin siksi, kun Sisun entiseen blogiin alkoi tulla niin paljon postauksia myös Jukista ja Pomosta. Ja koska oli tiedossa, että Sarkku muuttaisi meille vähän ajan päästä, niin oli helpointa vain aloittaa kaikille yhteinen blogi. Ja osa syynä varmasti oli myös se, että oli hieman hankalaa kirjoittaa Sisun näkökulmasta ja se ei oikein alun jälkeen oikein enää inspiroinut.  Näiden parin eläin blogien lukija määrät ovat huimasti laskeneet, kun en enää pidäkään niin paljon omasta elämästäni kertovaa blogia. Koen kuitenkin, että sinne tulisi kuitenkin vain enemmän ja enemmän eläin juttuja, joten se ei tavallaan olisi "mun blogi", kuten ei mun ensimmäinen blogikaan ollut enää Sisun meille muuton jälkeen. 
1.en banneri

2.en banneri
3.s banneri

4.s banneri

 Tämä blogi on opettanut mua ulkoasun muuttamisessa ja en kyllä vieläkään 2,5vuotta bloganneena ole paras ulkoasun neuvomisessa :D. Täällä blogissa on sekä iloisia, että ei- niin-iloisia postauksia sekä treeneistä, että arjesta ja pari Roben keikastakin,vaikka se ei eläimiin liitykkään. Samalla postaus tahdilla ja kirjoitus tyylillä olen meinannut jatkaa, mutta kai sitä on jossain vaiheessa jotain muutosta "pakko" tehdä.

Suosittelen kaikkia, jotka blogin aloittamista miettivät, alkaa bloggaamaan..saa uusia ystäviä, innostuu itsekin seuraamaan useampaa blogia ja saa kätevämmin luettuja muiden kuulumiset :). Tulee myös opittua samalla tietokoneen käytöstä enemmän. Vaikka itse yritän mahdollisimman vähän nörttimäinen olla (mikä ei kyllä aina ihan onnistu..:D), niin on se ihan kiva edes jotain blogeista osata. 

5.s banneri
6.s banneri

7.s banneri

8.s banneri

Bloggaaminen ei todellakaan ole sellaista, että jokapäivä pitäisi raahautua väkisin koneelle kirjoittamaan päivän kuulumiset. Ei..blogiin kirjoitetaan sillointällöin, itse pidän tästä 3tai 4 kertaa viikossa postaamis vauhdista. Jokainen saa päättää itse, mitä kirjoittaa. Minä olen sitä mieltä, että blogeissa saisi olla myös vähän niitä ei-niin-kivoja asioita, sillä ei kenenkään elämä ole pelkällä ruusuilla tanssimista oikeasti. Mutta ei se nyt ihan tää ja tää ei onnistu-blogi saisi olla.
9.s banneri



10.s banneri
Nykyinen banneri
 En nyt keksi muuta kirjoitettavaa..liittykää kaikki toki lukijoiksi, kommentoikaa ja kertokaa mielipiteitä ihan rohkeasti blogin ulkoasusta yms. blogiin liittyvistä asioista :).

torstai 20. helmikuuta 2014

Kuvia nuorisosta.

Sisu ja uudet valjaat. Tällä kertaa merkkinä rukka, vaikka hurtta-faneja ollaankin.

My lifes cat man <3.

Näin meillä öisin.

<3 Diva

-Yäk, toi koski muhun!!
P.s. Muistakaas vastata kyselyyn ja liittyä lukijoiksi, 5.stä lukijasta tulee seuraava erikois postaus!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Vuoden toiset näyttely treenit.

Ollaanpa me oltu näyttelyiden suhteen ahkeria :D. Tänään kuitenkin otin itseäni "niskasta kiinni" ja suunnitelmat tokon treenaamisesta vaihtuivatkin näyttely poseeraamiseen. Ne mätsärit kun tulevat ennen niitä toko kisoja. Yllätyksekseni koirat osasivat mennä yllättävän hyvin :). Ehkä me vielä sinne kehään mennään, vaikka toko ja agi tällä hetkellä kiinnostavatkin enemmän.







sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Roben keikka!!

Eilen vietettiin siis alku ilta hyvää musiikkia kuunnellen <3. Keikka oli järjestetty aikatauluiltaan huonosti ja kun sisälle pääsi, niin joutui odottamaan vielä 1.5h! No.. mutta kyllä se odottaminen taas kannatti :). Robbe veti taas kunnon shown! Tällä kertaa päästiin kolmanteen ja neljänteen riviin. Kuvaaminen ei siltikään ollut helppoa.. Robbe kun ei pysy kuin korkeintaan 5sek. paikoillaan kerrallaan. Se fiilis, joka keikalla tulee, on kuitenkin jotain niin ihanaa: ei tarvitse miettiä arkea, artisti vetää kunnon show.n, voi nauttia musiikista ja kaikki on hyvin mukana laulamassa ja hyppimässä :).  

Häröilemään:


Eeppinen:

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ehkä tää vielä tästä..


Eilen oltiin siis agi- harkoissa. Sisu osasi käyttäytyä yllättävän hyvin ja sillä oli just oikee drive päällä! :)   Ehkä tää tästä vielä alkaa tauon jälkeen parantumaan :). Kun rapsutin sitä tauoilla ja kehuin rauhallisuudesta, niin ei haukkunut alun jälkeen ollenkaan :). Itse esteet Sisu suoritti myös hienosti.

Irtoaminen:
"Eli treenattiin irtoamista ensin pelkällä kolmella peräkkäin olevalla este hypyllä ja lopuksi siihen lisättiin u-putki. Putkeen Sisu ei olisi ekan kerran jälkeen halunnut mennä, mistä yllätyin, koska yleensä se on menossa sinne aina, mutta hyppy esteet oli Sisusta tosi kivoja ;). Sille ei oo koskaan ollu irtoaminen ongelmana :)".

Kepit verkoilla:
"Tässä on näinä parina kertoina tapahtunut ihan ihme muutoksia, kun en itse ole käden kanssa heilumassa. Sisu keskittyy paljon paremmin ja on se vauhtikin ihan kiva. Täytyy siis keväällä, kun pihalle pääsee taas reenimään, hankkia kotiinkin verkot vähäksi aikaa".

Rengas:
"Sisu meni alussa sen renkaan raoista läpi, kun yritettiin normisti, että kuljen sen vierellä sen. Tehtiin sitten pari kertaa niin, että mä menin toiselle puolelle ja ohjaaja piti Sisua kiinni toisella puolella ja mä kutsuin Sisua mun luo. Se meni hyvin :)" .

Niin ja Pomo on tullut meidän kanssa to-su ajaksi tänne iskälle, kun äiti on kavereidensa kanssa Tampereella ystävänpäivän kunniaksi. Olen siis saanut hoitaa parina päivänä kahta koiraa. Iskä on kyllä vähän auttanut, mutta ei tää kahden koiran hoitaminen niin vaikeeta oo. Pomo on yllättänyt osatessaan käyttäytyä normaalia paremmin. Olisittepa nähneet Sisun ilmeen, kun Pomo tulikin tänne yx päivä ;D. Se oli "vähän" järkyttynyt ;). Tänään olis iltapäivällä Roben keikka!!

torstai 13. helmikuuta 2014

Vuosi sitten..

.. näin tän kuvan. Sitten ei tarvinnut enää miettiä ;):
Ja nyt se näyttää jo tältä! :O

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pikkukoirat treenaa ja kolme yötä keikkaan on..:).

Sisu ja paikalla olo.
 Oltiin siis Vivixin ja Reksin kera treenimässä äsken :). Susku otti kuvia ja piti koiria vuorotellen. Saatiin kivat treenit aikaan ja kun Sisu ja Reksi olivat tajunneet kaverin tulleen, niin ei ollut enää ongelmia sen suhteen :). Molemmille teki hyvää tajuta, että kaverinkin kanssa voi treenata, eikä aina vain riehua, vaikka kyllä ne välillä laskettiin riehumaan ;).

Luoksetulo:
"Meni molemmilla koirilla hyvin :)".

Paikalla olo:
"Tehtiin lyhyitä pätkiä ja meni oikein kivasti molemmilla".

Näyttely esiintyminen:
"Liike osuus vaatii Sisulla treeniä .ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää taas alkaa aktivoitumaan näyttelyiden suhteen., mutta seisomiset meni hienosti. Susku katsoi myös molemmilta hampaat. Koirat oli vähän leikki tuulella :D".

Seuraaminen, 2-4 askelta:
"Katsekontakti tuli molemmilla pienen herättelyn jälkeen hienosti ja yllätyin kyllä, sillä olis se todella huonomminkin voinut mennä"

Perus toko jutut:
"Reksin suorituksia en paljon kerennyt katsoa, mutta Sisulla meni oikein hienosti"

Ohittaminen:
"Meni yllättävän hyvin! :)"
Pahoittelut kuvien laadusta.

Reksi ja luoksetulo :).
Oli yllättävää huomata, kuinka erilailla Sisu käyttäytyi, kuin vastassa olikin Reksi. Ei tietoa kingeilystä yms. :)! Kuvien laatu.. huoh, eikö sitä vaan voi uskoo, että treeneihin kannattais puhelimen sijasta ottaa se normi kamera?!?

Ja arvatkaas mitä.. kolme yötä (Roben) keikkaan!! Oon täällä lähiaikoina sitä innoissani odotellassa kuunnellut Robbea ja katsonut vahjojen keikkojen videoita :). Se fiilis, mikä keikalla tulee, kun artisti osaa viihdyttää yleisöä <3. Parasta eläinten ja herkkujen jälkeen  ;) <3.
Tampereella lokakuussa -13

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kysymyspostaus!

Eli koska tässä blogissa ei vielä ole pidetty kysymyspostausta, niin täältä tulee..
Saa kysyä mitä tahansa, kunhan ei mene ihan liiallisuuksiin. Aikaa siis 3.3 asti. Eli nyt kaikki kysymään, jos mieltä kaivertaa joku asia meitä koskien :)! Ihan rohkeesti!  Sellasen toiveen esitän, että anot: voisitteko laittaa teidän nimen/kutsuma nimen väh. kommenttiin, jotta tiedän, ketkä kysyvät mitäkin.. kiitos :)!

Haaste 2.

Otin Jessin blogista haasteen jo n.2viikkoa sitten ihan huvikseen,  vasta nyt kuitenkin sain aikaiseksi julkaista tän :D. No.. parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Säännöt:
1. Kiitä haasteen antajaa.
2. Vastaa hänen antamiinsa kysymyksiin ja kuvatehtäviin.
3. Keksi uudet kysymykset seuraavasti:
   - Kolme kysymystä, joihin saa vastata korkeintaan kolmella sanalla
   - Kolme kysymystä, joihin täytyy vastata kuvalla. Lyhyt kuvateksti sallitaan.
   - Kolme kysymystä, joihin pitää vastata vähintään kolmella lauseella.
4. Haasta kolme bloggaajaa.
5. Kerro heille, että heidät on haastettu.

Kiitokset Jessi! Tässä nää kysymykset, joihin mä vastaan.

Kysymykset, joihin max.kolmen sanan vastaus:

Uusin asia, jonka lemmikkisi osaa?
"Vapaa-sana"
Plussia tästä päivästä?
"Lyhyt koulupäivä ;)"
Miinuksia tästä päivästä?
"Sisu porsasteli (:D)"

Kysymykset, joihin vastataan kuvalla:

Mikä jäi parhaiten mieleen viime kesästä?
Tietty treenit ja mätsärit!
Kuva, joka saa sinut ikävöimään jotain hetkeä/asiaa
Sisun pentu aika <3.
Paras muisto vuodelta 2011?
Näin äkkiseltään mieleen tulee bloggaamisen aloittaminen.

Kysymykset, joihin vastataan väh.kolmella lauseella:

Minkälaisen lemmikin haluaisit (seuraavaksi)?
"Vaikee varmaan arvata ;). Tietty sitä on kaikenmaailman lemmikit mielessä, mutta kyllä se paimenkoira on seuraava. Sellainen, joka jaksais treenata, vaikka on väsynyt ja on miellyttämisen haluinen :)".

Suunnitelmia ensi kesälle?
"Suunnitelmia tietysti on, mutta kun mikään ei ole varmaa ja kaikki voi muuttua. Katsotaan, katsotaan..;)"

Mielipide vuodesta 2013?
"Huippu vuosi suurimmaks osaks! Saatiin uusi perheenjäsen ja me edistyttiin paljon. Ei ois parempi vuosi vuonut eläinten kannalta olla <3!"'

Mä haastan:
Mantan ja Suskun
Guccin ja Hermeksen
Jimin ja Nannan

Haastettaville kysymykset:

Kysymykset, joihin saa vastata korkeintaan kolmella sanalla:
Millaisia ovat koirasi lempi namut?
Mitä koirasi tekee nyt?
Koirasi top-3 kaverit?

Kysymykset, joihin täytyy vastata kuvalla:
Viime kesän paras kuva?
Mikä on koirasi lempi lelu?
Koirasi hassuin tapa?

Kysymykset, joihin pitää vastata vähintään kolmella lauseella:
Viime kesän paras tapahtuma?
Olitteko mielestäsi kuinka ahkeria viime vuonna?
Millaisilla ajatuksilla tähän vuoteen?

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kiireinen viikonloppu.

Huh.. kiireinen, mutta mukava viikonloppu takana :).

Perjantai:
Sisun aksa päivä. Itse esteet/radat Sisu suoritti hienosti, mutta odottelu ajalla oli taas alussa levottomuutta. Kyllä oli tapahtumaa yhteen treeniin.. koiria sinkoili sieltä ja täällä :D. Huomas melkein kaikista koirista, että treenit oli viikon, meillä kahden, tauolla. Kerran yks kultainen noutaja karkas Sisun luo juuri, kun oltiin lähdössään radalle. Sisulla loppu rohkeus sanoa yhtään mitään ;D. Ehkä se alkaa tajuamaan, että se ei oo kingi.

Niisto:
Meille uusi asia,joten siihen suhteutettuna meni alussa tosi hienosti, lopussa se koira tuli Sisun luo ja koiria karkaili kauempana yms.kivaa häiriöö, niin. herra ei voinut keskittyä muhun, mutta tehtiin sitten vaan viimeiseksi kaksi hyppy estettä peräkkäin, mikä meni, miten sen sanois..sekavasti?? Koira ei ollu oikein kartalla, mitä tehdä, kun se ei alussa lähtenyt mun mukaan ollenkaan.

Kepit verkoilla:
Tehtiin ekaa kertaa verkoilla. Sisu meni paljon paremmin, kun sai mennä vapaammin!! Se meni tosi hienosti, kun tajus,että lopussa on namu kuppi :)!

"Keinu":
Tää oli siis muuten kuin keinu, mutta se ei kipannut alas asti, vaan siinä alla oli pöytä niin, että se ei kipannu, kun vähän. Ei mitään tietoo, ettei olis menny!! Meni tosi itsevarmasti :) 


Lauantai:
Oltiin koko päivä Reinolla ja Nipellä Sisun kanssa, kun äiti ja Nipen ja Reinon omistaja olivat  hää messuilla. Sisu osas käyttäytyä oikein mallikkaasti ja ne on kyllä hyvät kaverit Nipen kaa :). Entisiä bulldoggi ihmisiä kävi kanssa paikalla ja Sisu sai taas rapsuttajia ;). Kyllä oli illalla väsynyt poika ;). Nippe ja Reino treenas ihan mahtavasti, etenkin Nippe!!

 Tänään:
Ensin ristiäisiin ja sitten Reino pääs treenaamaan tokoa :). Poitsulla oli just oikee drive päällä ja näytti uudelle kouluttajalle, kuinka hyvä osaa olla ;).

Lautaselta namun hakeminen:
Eli laitettiin namu/lelu lautaselle, käveltiin vähän matkaa pois päin siitä ja pyydettiin koira sivulle. Sitten, kun koira teki sen oikein, sai se hakea namun lautaselta. Reino ei alussa meinannut malttaa tehdä sivulle tuloa, mutta meni se lopussa pari kertaa hyvin.

Estehyppy:
Me ollaan tehty ja tehtiin edelleenkin, tää Reinon kanssa niin, että ollaan joko menty agi-tyyliin tai, että Reinoa pitää joku toisella puolella ja mä kutsun sen toisella puolella mun luo. Nyt tehtiin tuota jälkimmäkistä vaihtoehtoa ja hyvin meni.

Luoksepäästävyys:
Reino istui hienosti mun vierellä :).

Luoksetulo:
Tehtiin kujassa ekaa kertaa.. hienosti tuli! :)

Seuraamisen käännösten treenaamista:
Ei olla Reinon kanssa kovinkaan käännöksiin kiinnitetty huomiota, eikä niissä kyllä mitään ongelmaa ollut ja katsekontakti oli ihan best!!

Seuraamista 2-4askelta:
Katsekontakti meinas mennä namuun enemmän, mutta tässä kohtaa olikin jo vähän keskittymisen herpaantumista, kun oltiin treenattu jo kuitenkin aika kauan.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ahkeraa treenailua.

Koska joka toinen viikko otetaan vähän rauhallisemmin, niin treenataan sitten joka toinen viikko 4-5kertaa/viikko.

Eilen:
Käytiin eilen Sisun kanssa "keskustassa" kävelemässä. Herra osas käyttäytyä oletettua paremmin. Hajut oli niin paljon paremmat, ettei mihinkään autoihin tai toisiin ihmisiin kerennyt keskittyä ;). Tosiaan se ei niin keskustassa ollut, kuin ihan keskusta keskusta on ja toisia koiria tuli vastaan vain kaksi kertaa. Täähän veti siitä kilarit, kun ne muutkin koirat haukku.. jos toinen ei sano mitään, niin silloin meidänkin herra on hiljaa, mutta hänhän vastaa jos kysytään! ;) Eli treeniä senkin suhteen tulossa, huoh! No.. katotaan miten käy, lähteekö Repe vai Sisu sunnuntaina tokoilemaan. Niin ja Sisu pääs samalla reissulla linja-autoon toista kertaa elämässään. Siellä osattiin käyttäytyä ihan ok ja viihdytettiin ihmisiä laittamalla korvat taakse ja eikö saanut herra sitten katseita ;). Oli muuten hauskaa, kun kävelyllä suojatietä ohittaessa autot pysähty, kun oli koira.. ei niin tapahtuis ilman koiraa! :D 

Tänään:
Sisun kanssa ollaan nyt hiottu seuraamiseen pituutta ja ollaan luoksetuloon ruvettu tekemään yks pysähdys keskelle. Sitä ei vaan sisätiloissa ole niin helppoo treenata, eli keväällä sitten enemmän. Toki tehdään välillä sellaisiakin luoksetuloja, että ei oteta pysähtymistä siihen, ettei Sisu ihan opi siihen.. alo luokassa kun niitä ei tuu, vaan ne on avosta vai, voittajastako se oli,lähtien. Halusin kuitenkin ihan huvikseen opettaa ne Sisulle.


Kaikki ei aina mene ihan suunnitelmien mukaan :D.Sisulla oli sikailu päivä ja sen huomas!
Pomo pääsi taas treenaamaan näyttely poseeraamista ja kuole- temppua :).

tiistai 4. helmikuuta 2014

6kk,2päivää barffattu.


Teille, jotka mietitte koiran barffauksen aloittamista.
Nyt 6kk,2päivää koiraa barffanneena ajattelin kertoa mielipiteeni barffauksesta. Eli aloin kiinnostumaan eri blogien kautta barffauksesta, luin Mushin sivuilta tietoa barffista ja päätin kokeilla. Sisu syö siis päivässä 200g barffia (aamuisin ja iltaisin 100g) ja nappuloita 100g (päivällä). Meillä lihat ovat suuremmassa osassa, kuin luut, sillä Sisu ei edelleenkään ole mikään hirveän hyvä syömään luita..se yrittää syödä ne kokonaisina=.. . Mun mielestä koira on syntynyt lihan syöjäksi, joten sillä on oikeus saada edes osana ruokana barffia.
 Harvemmin on jäänyt ruoka kippoon, uusille lihoille Sisu nyrpistää alussa nenäänsä, mutta kyllä se yleensä on niihin tottunut. Sisu myös on iloisempi ja voi paremmin, kuin pelkkiä nappuloita syödessään. Ulosteet ovat myös pienentyneet. Suosittelen barffauksen aloittamista, jos omistaja yhtään haluaa panostaa koiransa ruokintaan. Lihat pitää pakastaa ja pilkkoa, joten siitä tulee vähän sotkua, mutta onko se sitten niin paha asia, jos koira voi terveemmin? Rahaahan tällaiseen, että antaa sekä nappuloita, että barffia, menee enemmän, mutta me annetaan Sisulle siksi myös nappuloita, että se saa niistä lisää vitamiinejä ja hampaat pysyy parempana, kun joutuu pureskelemaan kovia nappuloita. Barffata voi siis niinkin, että ei anna nappuloita ollenkaan, mutta sitten pitää ostaa niitä lisä aineita erikseen. Lihoissakin on lisä aineita, muttei kaikkia.

Tosiaan tuolta Mushin (linkki ylempänä..) sivuilta saa paljon tietoa ja kannattaa lukaista se ennen, kuin alkaa barffaamaan, avartaa paljon.

Tämän tekstin tarkoitus ei ollut käskeä teitä kaikki lukijoita nyt heti alkaa barffata koiraanne, vaan kertoa oma mielipiteeni ja vähän tietoa barffaamisesta kiinnostuneille.