Sivut

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Sby keski-suomen tottisviikonloppu


Aivan mahtava viikonloppu takana! Sby keski-suomi järjesti tottisviikonlopun :). Kouluttajana toimi Hanna Räsänen. Saatiin hyviä vinkkejä, miten jatkaa. Suosittelen kouluttajana todella paljon! :) Sai taas intoa treenata, kun tietää miten edetä treeneissä. Saatiin juuri sitä, mitä lähdettiin hakemaan ja vahvistusta omiin ajatuksiin. Tällaisia lisää! :D Kaikki tämän postauksen kuvat c. Satu Kajosmäki

Eilen tehtiin ensimmäisellä kierroksella tekniikkaa ruualla. Seuraamisia, perusasentoja, jääviä, eteentuloja ja luoksetulo. Seuruut meni todella hyvin! :) Pystyin nyt nostamaan kättä paljon ylemmäksi. Vähän Siiri pomppi, mutta huomattavasti vähemmin! Jääviä aloitettiin treenaamaan niin, että peruutin ja sanoin käskyn. Toimi! :) Luoksetulo oli nopea. Eteentulot oli hyviä. Siirin vire pysyi hyvänä koko treenin ja kouluttaja sanoi, että toivoisi koiran olevan juuri tuossa vireessä :).
Siinä välissä kävin tekemässä omatoimisesti lyhyen koiratanssi treenin. Treenattiin perus temppuja..pyörimistä, pujottelua, aliseuruuta, "reunaseuruuta" ja etuseuruuta :). Sirpa oli hyvässä vireessä ja ruoka maistui edelleen, vaikka oli jo syönyt vaikka kuinka paljon lihapullia :D. Kaikki temput onnistui hyvin. Niin ja etuseuruu alkaa toimia! Se on mennyt eteenpäin hurjasti. Jeiij! :) 

Toisella/ kolmannella kierroksella tehtiin viettiä :). Siiri lähti saalistamaan patukkaa hyvin ja puri sitä hyvällä otteella. Se oli ihan super fiiliksissä :D. Neiti vaan juoksi ympyrää ja nautti. Irrotukset toimi myös hyvin, jeijj! Edistystä! :D Loppuu tehtiin vielä luoksetulo, mutta neiti päätti lähteä juoksemaan yleisöön. Hmmm...noh, olihan tuo ehkä isoin häiriö missä se on ollut, kun n.10 ihmistä seisoo kentän laidalla. Kun sain Siirin palaamaan riehuttiin vähän ja lopetettiin.
Tänään tehtiin ensimmäinen kierros noutoa. Aluksi palkkasin Siiriä pelkästään siitä, että se koski kapulaan. Neiti olisi kovasti halunnut pelata kapulalla tassuilla. Sain tähän hyviä vinkkejä, miten puuttua siihen :). Lopuksi tein niin, että yritin leikittää Siiriä kapulan avulla. Se melkein otti sen suuhun!! Jeiiijj!! :D Oli muutaman kerran ihan lähellä. Lopetettiin siihen. Sain hyviä neuvoja noutoon ja se oli juuri se, mitä halusinkin.

Toisella kierroksella näytettiin meidän uudelle treeniryhmäläiselle, miten ollaan treenattu namuilla. Tehtiin samoja juttuja, kuin edellisenä päivänä :). Siiri ei tehnyt alussa ihan yhtä hyvällä vireellä, joten nostin sitä. Teknisesti se oli loistava! <3 Kokeilin myös pitkästä aikaa palkata Siiriä seuruista toisella kädellä. En jotenkin osannut pitää toista kättä oikein ja koskin sillä kokoajan koiraan :D. Saatiin tähän hyviä vinkkejä. En muista tehtiinkö luoksetuloa. Eteentulot oli kuitenkin tosi hienoja! Wow! :D Varmaan parhaita ikinä.
Kolmannella kierroksella palattiin noutoon. Mulla oli ajatuksena, että palkkaan Siirin yhdestä onnistumisesta ja lopuksi vaan riehutaan. Olihan se joo ihan hyvä ajatus :D. Hetsasin Siiriä ensin, enkä päästänyt sitä heti noutokapulalle. Siiri otti kapulan kolme kertaa suuhun ja kantoi sitä!! Jes!! <3 Mitä tekee neiti? Ei halua vaihtaa kapulaa patukkaan! :D Ei siinä, moni olisi varmasti vaatinut sitä, mutta koska Siiri otti koulutuskentällä ekaa kertaa kapulan suuhun kehuin sitä ja rapsutin. Se palkkaantu siitä hyvin :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat