Sivut

torstai 20. elokuuta 2015

"Tykkään tän luonteesta enemmän".

Siellä jossain ne hampaat on :D.
 Eilen käytiin mätsärissä Nipsun ja Sisun kanssa :). Mitään ihmeellistä sijoitusta sieltä ei tullut. Nipen ilmoitin jh:hon ja Sisun pieniin aikuisiin. Ensin oli Nipsun vuoro. Nippe esiintyi ihan ok. Liikkeet on mennyt paremminkin, mutta muuten ihan hyvä suoritus :). Etenkin pöydällä olo yllätti positiivisesti. Hyvä Nippe! <3 Junnuja oli 10kpl. Me ei sitten sijoituttu, minkä ymmärtää hyvin, kovatasoisessa porukassa kun kisattiin. Sitten oli Sisun vuoro. Pariksi meille osui Siru. Sisukin esiintyi yllättävän hyvin. Lähdettiin siis Sisun kanssa hakemaan haukkumatta olemis-treeniä, mikä onnistui ihan hyvin :). Sisu sai punaisen nauhan. Tuomari kehui Sisun äijämäistä- asennetta..mua hiukka vaan hymyilytti siinä kohtaa ;D.  Nauha kehässä päästiin parikin kertaa jatkoon, mutta ratkaisun hetkellä Sisu sitten päätti avata suunsa, joten sijoitusta ei tälläkertaa tullut. Mutta treenin kannalta meni yli odotusten! :)
Tarkkana nyt! ;)
Tänään käytiin Sisun kanssa agility treeneissä. Ekalla kierroksella tehtiin ensin kerran 10esteen-rataa. Sohlattiin molemmat kepeillä ihan urakalla, joten tehtiin sitten kaksi kertaa putki + kepit. Johan rupes toimii! :D Lopuksi tehtiin vielä kaksi hyppyä ja siitä tauolle. Sisulla oli tosi hyvä drive! :) Toisella kierroksella keskityttiin takaakiertoon. Tehtiin putki + muuri + kahdella hypyllä takaakierto-pätkää 3-4kertaa. Laitoin takaakierrolle hyppyjen "taakse" namialustan. Onnistu ihan hyvin ja Sisu alko hahmottamaan kohtaa, mihin halusin sen menevän :). Kolmannella kierroksella tehtiin vielä hyppy + hyppy + putki- rallatus. Ekalla kerralla Sisu yritti kiertää ekan hypyn, mutta huomautin ja saatiin loppu tehtyä hyvin :). Sisun ilme oli näkemisen arvoinen, kun putken jälkeen olikin yhtäkkiä namialusta. Treenien jälkeen tulin miettineeksi, kuinka erilainen tuo koira on kuin vuosi sitten. Sillä on ihan erilainen drive treenaamiseen. Sisu <3.
Siirikin oli mätsärissä...ei tosin päätynyt kehään asti :D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat