Sivut

tiistai 18. elokuuta 2015

Tanssimista ja jäljestämistä :D

Käytiin eilen koiratanssi treeneissä :). Ensimmäisellä kierroksella Siiri treenasi lehden avaamista ja aliseuraamista :). Lehden avaaminen alkaa selkeästi pikkuhiljaa onnistua paremmin. Huomattavaa edistystä on tapahtunut :). Aliseuraaminen meni myöskin tosi hienosti! Siiri lähti tosi nätisti seuraamaan. Pientä pilkunviilausta, kuten mm.Siirin päänasentoa ja mun käsien paikkaa, niin aliseuruu on kasassa :). Sisukin oli tosi innoissaan ja teki kaiken, minkä pyysin! Saatiin treenikaverilta hyviä vinkkejä, miten pystyn aliseuraamisessa eläytymään meidän koreografiaan :). Niitä tullaan ehdottomasti käyttämään! Aliseuraamisen lisäksi treenattiin pyörimistä ja pujottelua. Nekin Sisu teki yllättävän innoissaan :).

Toisella kierroksella Siiri teki saalisviettiä. Lalli oli hieno! :) Se lähti hyvin jahtaamaan patukkaa.Sain sen jopa ekaa kertaa istumaan patukan kanssa, jess! :D Lopussa Siiri sai kantaa itse patukan autolle, kyllä oli neiti ylpeenä ;).Tällähetkellä näyttää siltä, että tulen palkkaamaan Siiriä treeneissä aika paljon lelulla. Sisu treenas toisella kierroksella kaukopalkalla meidän koreografian alkutilannetta ja aliseuraamista :). Kaukopalkkaus oli itselle helpompaa, mutta nyt täytyy opettaa Sisulle joku todella varma palkka sana. Se jäi aina katsomaan mua, että "täh, missä?" :D Kaukopalkkaus on tosin Sisulle suht uusi juttu, ei olla sitä montaakaan kertaa treenattu, joten ehkä se varmuus tulee toistoissa :).
Tänään käytiin jäljestämässä :). Siirin jäljen pituudesta ei ole tarkkaa tietoa, ehkä n.150-160askelta. Tälläkertaa tein ihan pelkän suoran jäljen, en yhtään kaarrosta :D. Alussa Siiri vähän sähläsi ja jätti muutamalta askeleelta syömättä, mutta sitten huomautin siitä ja neiti muisti, mitä oltiinkaan tekemässä :). Loppu meni tosi nätisti! Siiri söi kaikki namut ja jäljesti tasaisesti :). Samalla reissulla Sisu teki paikkamakuun. Häiriönä oli jäljestävä koira ja ihmisiä :). Menin tälläkertaa selkä Sisuun päin ja siellähän se makas. Jes, Supuun voi niin luottaa! :) Mietittiinkin tänään ja todettiin, ettei Sisu ole kertaakaan lähtenyt paikkamakuusta. Asia varmasti korjaantuu ensi treeneissä, kun tästä nyt täällä kerron :D.


2 kommenttia:

  1. tekstissä on liikaa hymiöitä. Häiritsee vähän lukua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos kommentista! :) Otan seuraavalla kerralla huomioon.

      Poista

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat