Sivut

tiistai 31. maaliskuuta 2015

"Kasta varpaat kuumaan veteen".


Otsikko viittaakin tän päivän ojelmaan :D. Käytiin siis tänään jälleen koira uimalassa :). Ensin oli Sisun vuoro. Herra ui sellaisia pienejä kiekkoja 7kpl. Sai itse päättää pituuden, me vaan vähän ohjattiin. Sipuli oli tosi hieno ja oli taas innoissaan :).

Sitten Siirin vuoro. Siiri ui 9kokonaista kierrosta. Itse uiminen meni tosi hienosti, mutta rampilla meinasi olla pieniä ongelmia..Siirillä kun on "vähän" oma tahto, niin uittaja sai keskustella sen kanssa jonkin tovin :D.  Kyllä oli neidillä rankkaa, kun ei saanut mennä oman pillin mukaan ;) Kehitystä on kuitenkin muissa asioissa tapahtunut (y). Mutta siis havaitsin sellaisen jutun, että Siiri kiinnitti ohjauksessa enemmän mun kroppaan/meno suuntaan huomiota, ei niinkään puheeseen. Hyvä tieto treenejä varten.


 Sitten oli Sisun toinen vuoro. Huomattiin kuitenkin, että herra oli oksentanut pienen limaoksun häkkiin ja Sisu oli ihan tuli kuuma. Edellisellä kierroksella oli siis liian monta kierrosta. Tehtiin sitten vaan kaksi puolikasta kierrosta ja lopetettiin siihen. Sisu jaksoi tosi hienosti ja oli jo ihan normaali. Ei kuitenkaan uitettu enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat