Sivut

tiistai 3. maaliskuuta 2015

"Ihansama vaikka mokaa, pitää uskaltaa ja koheltaa kun aika on".

<3 <3 

Allekirjoittanut on tosiaan ollut tässä jo viime viikonlopusta flunssassa, joten blogin päivittäminen on jäänyt, vaikka kerrottavaa oliskin. Aloitetaan vaikka siitä, että ilmosin Sisun, Siiri ja Reinon onnidogìin perjantaista sunnuntaihin!! Käytinkin varmaan 2h pelkästään siihen, että mietin mihin koulutuksiin ilmoitan noi xD. Ensin mietin sitä, ilmotanko Sisun mölli tokoon vai en..hirveästi olisin halunnut, mutta päädyin että en, koska 1.) silloin on jo uudet toko säännöt enkä tiedä saanko sitä siihenmennessä valmiiksi, oli sitten alossa tai avossa, enkä halua stressata sen takia ja 2.) silloin olisi Siirille hyvään saumaan peltojälki. Niinpä..päädyin tällaiseen aikatauluun meidän osalta :).


Perjantai:
9-11 Peltojälki, Siiri
11-12 Jh, Reino
12-13 Agi J, Sisu
15-17 Tommy Wirenin luento
19-20 Yhteislenkki

Lauantai:
9-10 Toko j, Sisu
10-11 Toko a, Reino
11-12 Fs a, Siiri
16-17 Fs j, Reino
17-20 Match show, Sisu ja Siiri

Sunnuntai:
9-10 Rally a, Reino
10-12 Dobo, Sisu
13-15 Fresbee, Siiri

Sunnuntaina on siis kaikille uudet lajit, mitä odotan mielenkiinnolla. Rally-tokoa ja doboa olen halunnut kokeilla jo pitkään ja fresbeen valitsin Siirille sen takia, että se rakastaa juosta ja noutaa kaikkea. Alunperin mietin ilmoittautumista sunnuntain raakaruokinta luennolle, mutta sillähetkellä oli juuri tuo dobo- koulutus, joten se vei "voiton" :D. Kommentoikaahan ootteko te tulossa ja mikäli joku tunnistaa meidät, tulkaa ihmeessä juttelemaan! :) Ja varokaa vaan, saatte kuulla täällä blogissa moneen kertaan vielä "sitten mennään onnidoggìin..", "onnidog sitätätäjatota.."-hehkutusta, koska kys.tapahtuma on vasta syyskuussa xD.
Suputin <3

No.. mutta sitten treeneihin. Lauantaina käytiin siis starttaamassa Sisun kaa ekat toko kisat, joista tekstin otsikko kertookin erittäin hyvin..tai ainakin Sisun mielestä ;). Eihän se ihan niin menny, kun oli suunniteltu :D. Seuraamisessa oli paljon kivempaa roikkua mun kengissä, seisominen seuraamisen yhteydessä tarkoittaa sitä, että mennään omistajan eteen seisomaan poikittain ja laitetaan se nopeasti hyppäämään yli xD. Hyppy tarkoittaa sitä, että sitä hyppyä mennään haistelemaan -_-. Itse nollasin paikkamakuun, kun koskin koiraan jne..Sisu myös juoksi onnellisena ympäri kenttää liikkeitten välissä. Murr..mutta ainakin vire pysyi (..liiankin..) hyvin pienten spurttien avulla -_-. Yleisöllä oli varmasti kivaa! xD Herra nimittäin keksi kaikki sikailut, mitkä siltä ollaan jo aijemmin kielletty. No, pisteitä tuli siis 41 ja alo0. Ranskanbullan kanssa ei tuu tylsää xD.

Sunnuntaina oli vuorossa Repen koiratanssi treenit. Keskusteltiin viimeviikon "epiksistä" ja jokainen keskittyi sitten niihin asioihin, mihin piti petrata. Me treenattiin kehäänmenoa ja virettä. Tehtiin niin, että Eki piti Reinoa kiinni, kun mä menin kehään valmiiksi meidän koreografian alkuasentoon ja heilutin siellä lelua ja innostin Repeä. Johan rupes toimii! :) Kerran Repe meinas karata kehästä, mutta Eki ärähti sille, niin tuli hienosti takas. Tehtiin koreografia kerran läpi ja sitten suoraan häkkiin. Tauolla mietittiin mitä mun pitä tehdä, jos Repe meinaa kisoissa karata. Sitten uus kierros samanlaista treeniä ja tauko. Lopuksi treenasin vielä yksikseen Repen kanssa muutamaa liikettä ja siinä oli meidän treenit. Hyvin meni! :) Repe oli hieno <3.
Repen tyylinäyte kierimisestä :D.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat