Sivut

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Rotuhaaveita osa 4: Mudi

Kuva: täältä
 Yksi mua ulkoisesti, että sisäisesti miellyttävä rotu :). Mudissa mua kiehtoo sen sisukkuus tehdä asiat loppuun ja se, että vaikka ne ovat kyllä energisiä ja aktiivisia, ne eivät "hypi seinille" sisällä. Saa nähdä milloin tulee mudi omistettua, mutta se tulee omistettua ;).
Kuva: täältä
 "Mudeja on käytetty alunperin Unkarissa paimenten ja maalasiten työ koirina.  Mudin historiasta ei ole täyttä varmuutta, mutta rotumääritelmän mukaan rotu sai alkunsa 1700- ja 1800-luvulla unkarilaisten ja mitä todennäköisimmin erilaisten pystykorvaisten saksalaisten paimenkoirien risteytyksistä.  Nartut painavat 8-11kg ja ovat 38-44cm korkeita. Urokset painavat 11-13kg ja ovat 41-47cm korkeita. Värejä mudeilla on mm. musta, valkoinen, ruskea, tuhkan värinen ja bluemerle.

Mudit ovat luonteeltaan oppimiskykyisiä, eloisia, tarkkaavaisia, rohkeita, valppaita, työ intoisia, sopeutuvaisia, sisukkaita ja miellyttämisenhaluisia ja ovat siten erittäin monikäyttöisiä koiria. Mudeja käytetään harrastus koirina. Mudien lonkkia, polvia, kyynärpäitä ja silmiä on tutkittu Suomessa vuodesta 1993. Tutkimuksen perusteella on havaittu mudien olevan luustoltaan ja silmiltään pääsääntöisesti terveitä. Mudien voi odottaa elävän n.13-15vuotta
Kuva: täältä
Blogeja:
Töppönen ja Sieni
Hauru
Manta ja lauma
Urho

P.s. En omista kuvia ja jokaisen kuvan alla linkki mistä ne on otettu. Mikäli olet jonkun kuvan ottaja ja sinua haittaa, että olen julkaissut sen, niin laita kommenttia ja poistan sen kuvan (huom: en välttämättä hyväksy sitä kommenttia, mutta poistan kuvan kyllä..).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat