Sivut

lauantai 11. tammikuuta 2014

Yhtä jos toistakin asiaa.

Tulee taas vähän pidempi teksti tänään.
Jukista pitkästä aikaa kuvaa <3.

Cat man <3.
Eli eilen jatkui ohjatut agi treenit tauon jälkeen. Kyllä huomas, että oli ollu tauko. Sisulla on joku henkilökohtanen ongelma yhtä meiän ryhmän koiraa kohtaan,koska se koira on kerran aiemmin päässyt käymään Sisun luona ja eilen Sisu jopa karkas sen koiran luo.Onneks mitään sen vakavampaa ei tapahtunut, mutta kyllähän se harmittaa, sillä tuo ei ole normi Sisua. Puku ja halli tietysti häiritsivät sitä. Mutta iloisena asiana oli se, että Sisu oli alussa innoissaan menossa putkeen ja tehtiin puomia ekaa kertaa, Sisu ei epäröinyt kuin ihan vähän ollessaan siellä korkeella. Ite sitten tietysti mokailin, kun en tajunnut oikein, mitä tehdä :D. Mutta on meillä vielä 8treeni kertaa tulossa, eli yritetään skarpata.


Tänään oli lenkillä -7,5c+ tuuli=molemmille koirille puku päälle.
Puku poijaat.
Koirilla on tänään herkku päivä: ne on saanut luita, niille on ostettu lisää ruokaa ja äsken oli pitkästä aikaa kokkaa koiralle- kirjan resepti testauksessa :)! Kyllä maistui molemmille, jopa nirppanokka Sisulle! Tällä kertaa reseptin nimi on Hurtan herkku, mikä on sille kyllä oikein valittu nimi.

Tarvitset:
200g naudanlihaa
1sipuli
1 valkosipulinkynsi
200g juuriselleriä
1 purjosipuli
2 porkkanaa
1rk oliiviöljyä
2,5dl suolatonta kanalientä
200g kalafilettä
200g keitettyä riisiä

Tee näin:
Kuutioi naudanliha pieneksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi ja paloittele ne hienoksi. Puhdista juuriselleri,purjo ja porkkanat ja paloittele ne pieneksi. Kuumenna öljy ja ruskista liha. Sekoita joukkoon sipuli, valkosipulinkynsi,juuriselleri,purho ja porkkana ja kuullota. Kaada joukkoon kanaliemi ja kiehauta js hauduta 25min.

Kuutioi kalafilet pieniksi ja sekoita riisin kanssa riisin kanssaliha-kasvisseokseen. Kiehauta ja hauduta sitten keskilämmöllä 5minuuttia. Nosta tulelta ja anna jäähtyä. Syötä annoksittain.
Hurtan herkku.
Meillä ei ole tossa purjosipulia ja juuriselleriä, koska kaupasta ei löytynyt niitä, joten laitettiin vähän enemmän porkkanaa ja riisiä. Ja me tehtiin lihalle ja kalalla eripäin, eli kypsennettiin vähän kalaa, muttei lihaa, koska lihasta on koiralle raakana enemmän hyötyä.
Muuttelin täällä blogissa kaikkien meidän sivuja ja ulkoasua. Mielipiteitä saa laittaa, rohkeasti sekä ruusuja, että risuja :). Muutenkin olis kiva, jos olisitte vähän aktiivisempia kommentoinnin suhteen.
Uus banneri.
Niin ja tää on muuten 180 postaus! Vähän yli kuukaus aikaa päätä 200 postaukseen ;).

2 kommenttia:

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat