Sivut

perjantai 16. syyskuuta 2016

Tänviikon tapahtumia :)

Aamulenkillä :)
Nonii....tänviikon kuulumisia ajattelin tulla kirjottelemaan :). Paljon on kerennyt tapahtua. Tän postauksen kuvat on otettu Himoksella Onnidogìssa. Siksi niissä seikkailee Nipsukin.

Maanantaina koirilla oli hieroja. Näytti tulevan tarpeeseen rankan viikonlopun jälkeen. Siiri hierottiin ensin. Iso selkälihas ja takajalat oli vähän jumissa. Jumit aukesi kuitenkin nätisti. Sisu olikin sitten vähän enemmän jumissa. Yleensä sen etujalat on ollut jumissa, mutta nyt olikin takajalat. Senkin jumit saatiin kuitenkin lopulta auki :).
Koko trio <3 <3 <3
Keskiviikkona käytiin koirauimalassa. Otettiin tälläkertaa vain Siiri mukaan. Siiri sai uida lelun perässä. Sillä oli todella hauskaa! :D Ihan innoissaan ui itsekseen puolituntia ympäriinsä. Kesän uintireissut on selkeästi tuottanut tulosta. Rampille meno on myös parantunut todella paljon! :)

Eilen lähdettiin parin kaverin kanssa kävelemään häiriöön. Otin Siirin mukaan. Käytiin tässä lähellä olevassa mustissa ja mirrissä ja koska se sattuu olemaan prismassa, niin koirat pääsi myös prismassa käymään. Treenattiin samalla muutamia toko juttuja prisman edessä. Ollaan nyt kesän aikana käyty useaampaankin kertaan kävelemässä häiriössä ja Siiri on edistynyt selkeästi :).
"Käymme yhdessä ain.." <3 <3
Eilen oli vuorossa myös aksa treenit. Rata oli todella kiva! :). Ei mitään todella vaikeaa, mutta ohjaaja sai kyllä juosta. Sisu pääsi ensiksi. Tehtiin ekalla kierroksella rataa pätkissä.  Sisu oli todella hyvässä vireessä ja yllättävän nopea. Nyt se oli Sisua parhaimmillaan <3. Toisella kierroksella tehtiin vaan lyhyt putkiralli, sekin meni todella hienosti! :)

Siiri treenasi ekalla kierroksella myöskin rataa pätkissä. Korvat meinas kadota kokonaan, joten sain olla todella tarkkana ohjauksen kanssa. Putkiin se irtosi hienosti. Vaikemmat linjat oli sille hankalia, mutta toisaalta en ihmettele...niin vähän se on kuitenkin treenannut aksaa. Vire sillä oli todella hyvä :). Toisella kierroksella Siirikin teki muutaman putken putkirallin. Hienosti meni! :)
Nipsu himoksen mäessä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat