Sivut

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kooste kesäkuun alusta :D


Siiri <3
C: Riikka Valkonen
Hups...aika rientää! Kesäloma on alkanut ja kolmet kisatkin on kisattu :D. Yritän nyt mahd.lyhyesti kertoa niistä. Kesäloma aloitettiin tosiaan 5.6 perinteitä kunnioittaen Sisun kanssa kisaamalla. Nyt lajina tosin oli näyttely ja paikkana Jämsä. Tuloksena oli odotettu h, mutta Sisu onkin huippu ;).  Arvostelussa muut oli hyvää, mutta Sisu on vaan liian pitkä. Vaikkei menestystä tullutkaan, niin oli kyllä mukava päivä! Sää oli hyvin epävakaa, mutta onneksi pysyi meidän vuoron aikana hyvänä. Pari leluakin tuli ostettua ja herkuteltua :).

Maanantaina 6.6 suunnattiin Reinon ja Murun kanssa mätsäriin :). Ensiksi oli vuorossa junior handler Reinon kanssa. Ilmoittautuneita oli about 12, joten sijoitusta ei todellakaan odotettu. Reino esiintyi todella nätisti ja yllätyksekseni oltiin lopulta JH 2!!! <3 <3 Wooow!! <3 Reino se vaan yllättää mut joka kerta!! Murun kanssa oltiin tosiaan vasta Murun toisessa mätsärissä. Tuloksena sin- (ei sij.). Seisomiseen tarvitaan vielä malttamista, mutta lopuksi sieltä alkoi jo näkymään todella hyvää poseerausta! Mätsärin jälkeen Reino tuli meille yöksi :).
Reinon kanssa JH 2!! <3
Viimeviikon sunnuntaina suunnattiin bokserien erikoisnäyttelyyn Seinäjoelle. Nuortenluokan narttuja oli 8, joista n.4 sai erin. Siiri oli yksi näistä, ette arvaa kuinka iloinen olin! Erin saaminen kun ei ollut itsestäänselvyys. Lopulta Siiri oli nuo eri 4!! :) Arvostelu on aivan loistava, joten todella tyytyväinen olen. Siiri osallistui myös isänsä jälkeläisluokkaan, joka oli lopulta 2. ja sai kp.n! :)

Siirin arvostelu:
"20kk vanha, elegantti, keskikokoinen narttu. Erittäin hyvä tumma pigmentti. Tummat silmät. Erittäin lyhyt, vahva kuono. Vähän ryppyjä otsalla. Elegantti kaula. Kompakti keho. Ylälinja?? Hyvät etukulmaukset, todella hyvät takakulmaukset. Oikeat liikkeet".
Erikoisnäyttely 12.6.2016
JKGS-15, Ferito`s Basia Me "Siiri": NUO ERI 4!!
C: Satu Kajosmäki

Slurp :p
C: Satu Kajosmäki
Kisojen lisäksi ollaan käyty pari kertaa Siirin kanssa treenaamassa ja kävelemässä häiriössä. Seurana on ollut Susanna ja Manta ja Sofia ja Siru. OIlaan myös käyty juoksuttamassa koiria hiekkamontuilla pari kertaa viikossa :).
Ensin hiekkamontuilla riehumista ja sitten häiriötreeniä (y).
Lomallahan ei nukuta, vaan herätään aikaisin lenkille! :D
Loma, täydellinen sää ja parasta lenkkiseuraa <3 <3
Treenaaminen sensijaan...mulla on ollut nyt pari viikkoa vähän kateissa treeni inspiraatio, joten ei sitten olla väkisin raahauduttu kentälle. Sisun kanssa ollaan tosiaan käyty nyt muutaman kerran aksatreeneissä, joista pari ekaa kertaa meni ihan sähläämiseksi, viime kerta meni tosi hyvin! :) Lisäksi Sisu on saanut treenata pari kertaa tokoa ja pari kertaa koiratanssia. Muuten olen ollut vähän laiska treenaamaan Sisun kanssa. Eikä sitä hirveesti näytä haittaavan :D.

Siiri on saanut treenata jälkeä ja tokoa. Ollaan nyt lisätty jäljen pituutta paljon. Esim.perjantaina jälki oli 200askelta ja siinä oli 4kulmaa. Tosi hyvin on mennyt! :) Siiri on kyllä jälellä tosi hyvä! Tokossa sivulletulot ja paikallaolot ovat parantuneet todella paljon. Koiratanssia ollaan treenattu vain pari kertaa. Pitäis kenties löytää tanssi motivaatio jostain. Siis itselle, ei koiralle. Siirihän kyllä tanssis :D. Mutta joo...hyvin on mennyt nekin treenit! :)
Pellolla ruokailemassa :D
Eilen käytiin kouluttamassa koiratanssia flattien leirillä yhden treenikaverin kanssa. Oli kyllä hauska huomata, että flatti harrastajiakin jaksoi kiinnostaa! :D Omat koirat pääsi olemaan esimerkki koirina ja saivat myös erilaista häiriötä. Oli siis hyvin järjestetty leiri ja oli kiva käydä kouluttamassa :). Tällaisia ehdottomasti lisää! Joutui samalla itsekkin miettimään, että mitenkäs neuvot toisille :D.
Sisu esiintyi hienosti <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otamme meilellämme vastaan rakentavia kommentteja & neuvoja, mutta asiattomia kommentteja emme julkaise :). Kiitos jos kommentoit! :)

T:Team.S feat.Jukka ja lainako9irat